Voiko Islannin tie olla myös Suomen?

02.07.2007

Stefan Wallinin kolumni Salon Seudun sanomissa 28.6.2007.

Meille miehille lasten kanssa olemista markkinoidaan usein sillä että se on kivaa. No, sitäkin se toisinaan on. Mutta varsin usein se on ihan arkista työtä. Se on ruuan laittoa, siivoamista, nuhanenien niistämistä, pukemista, riisumista ja riitojen selvittelyä, sitä että on paikalla ja lasten käytettävissä, kun he aikuista tarvitsevat.

Lapset kehittyvät nopeasti ja etenkin se vaihe, jolloin he intensiivisesti tarvitsevat vanhempiaan, on nopeasti ohi. Siksi lasten kanssa kannattaa olla juuri nyt, tässä hetkessä ja tänä päivänä, eikä ajatella että ”sitku … taloremontti on valmis, tämä projekti on päätöksessään tai kun loma on alkanut”. Siinä missä aikuinen suunnittelee kuukausien päähän, niin lapsi varttuu ihan huomaamatta – ja voi kasvaa elämään, jossa isällä on vain pienen pieni rooli.

Usein mietin, mikä estää meitä miehiä olemasta enemmän lastemme kanssa. Miksi niin moni merkkihenkilö valittaa 60-vuotishaastattelussaan, että aika omien pienten lasten kanssa jäi aikanaan vähiin "mutta onneksi nyt on aikaa lapsenlapsille"? Miksi niin harva isä pitää tänään vanhempainvapaata? Ovatko esteenä isän asenteet, tiedon puute vai toimeentuloongelmat?

Kaikkia näitä esteitä on vuosien varrella yritetty madaltaa. Isät (ja äidit) ovat saaneet tietoa vanhempainvapaan jakamisesta ja isyyslomasta, päivärahoja on korotettu ja työnantajakustannuksia tasoitettu. Itse asiassa verotuksellisista syistä monille perheille olisi jo taloudellisesti edullisempaa jos isäkin käyttäisi vanhempainvapaata. Puhumattakaan muista hyödyistä, joita lastenhoitovastuun tasaisempi jakautuminen perheissä ja yhteiskunnassa tuottaisi.

Suomalaisen elinkeinoelämän menestys on vahvan talouden ja siis hyvinvointimme selkäranka. mutta hyvinvointi ei synny pelkästään tuotannosta ja tuottavuudesta, vaan työnsä tekijöistä, jotka ovat tasapainossa oman itsensä ja elämänsä kanssa. Isä, joka on tyytyväinen panokseensa kotona on taatusti paremmin motivoitunut myös työpaikalla. Äiti, jonka kotihommia puolittaa oman osuutensa tekevä mies, pystyy keskittymään myös omaa uraansa.

Sitä kuuluisaa laatuaikaa kotona lasten kanssa ei aina ole. Oleellisinta on ajan määrä. Islanti on reippaasti meitä edellä isien vanhempainvapaan käytössä. Kaukainen pieni saarivaltio toteutti vuonna 2000 radikaalin idean: vanhempainvapaata pidennettiin kuudesta kuukaudesta yhdeksään ja siitä varattiin 3 kuukautta isälle, 3 äidille ja 3 kuukautta yhteisesti jaettavaksi. Vanhempainpäivärahaa isät ja äidit saavat 80% palkastaan.

Uudistuksen seurauksena Islannissa nähtiin oikea miesten joukkoliike työpaikoilta kotiin. Nykyään vain joka kymmenes islantilainen isä jättää etuuden käyttämättä. Keskimäärin isät pitävät 97 ja äidit 180 päivää vanhempainvapaata. Uudistus on tasoittanut naisten ja miesten työmarkkina-asemia ja syntyvyys on noussut. Merkittävää mallissa on se, että isien kiintiö toteutettiin pidentämällä vanhempainvapaata.

Suomen luvattoman hidas kehitys isien vanhempainvapaan käytössä voisi saada uutta tehoa Islannin mallista. Meillä voitaisiin jyvittää vaikkapa 6 kuukautta isälle, saman verran äidille ja yhteisesti jaettavaksi vielä kuusi kuukautta. Siinä voittaisivat niin isät, lapset kuin äiditkin. Pohjoismaissa kertyneet kokemukset isiä kannustavista malleista osoittavat, että isät innostuvat käyttämään vanhempainvapaita parhaiten kun heille on jyvitetty selkeästi oma jakso, joka menee hukkaan jos isä ei sitä käytä. Päivärahan tason tulisi myös olla riittävän kannustava, vaikka jonkinlainen korvauskatto siinä tulisikin olla. Mallin taustalla tulisi olla ajatus, että lapsi saisi olla kotona yhden vuoden ikään asti - siis oppia kävelemään kotona.

Islannin kokemuksista viisastuneina suomalainen malli voitaisiin hioa sellaiseksi, että isä saisi kunnian olla päävastuussa lastenhoidosta eikä äiti olisi samaan aikaan kotona jakamassa töitä. Yksinhuoltajat voisivat käyttää molempien vanhempien osuudet, jotta yhden vanhemman perheiden tilanne ei heikkenisi.

Millainen Suomi sitten olisi, jos isät olisivat hoitamassa lapsiaan vaikkapa keskimäärin neljä kuukautta? Uskon että sillä olisi laajat vaikutukset yhteiskuntaamme. Naisten ja miesten työmarkkina-asemien ero pienenisi. Lapset oppisivat tuntemaan molemmat vanhempansa hyvin jo alusta alkaen ja tottuisivat siihen, että isä hoitaa siinä missä äitikin. Se taas vaikuttaisi tulevaisuuden aikuisten asenteisiin. Perheiden sisäinen työnjako tasoittuisi ja se vahvistaisi parisuhteita. Työpaikoillakin totuttaisiin siihen, että isät haluavat osallistua lastensa arkeen.

Joka tapauksessa tärkeintä on, että isät havahtuisivat olemaan lastensa kanssa nyt, eikä vasta ”sitku". Siihen jo nykyinenkin perhevapaajärjestelmä antaa mahdollisuuksia. Kunhan isät oppisivat ottamaan kopin.

Stefan Wallin
Kirjoittaja on turkulainen kansanedustaja, tasa-arvoasioista vastaava kultuuri- ja urheiluministeri sekä ruotsalaisen kansanpuolueen puheenjohtaja.

	Stefan Wallin	Lördag, 04 september 2010




	Aloitussivu Henkilökuva Henkilötiedot Poliittista Uutisarkisto Puheet ja kolumnit	Tillbaka Voiko Islannin tie olla myös Suomen? 02.07.2007 Stefan Wallinin kolumni Salon Seudun sanomissa 28.6.2007. Meille miehille lasten kanssa olemista markkinoidaan usein sillä että se on kivaa. No, sitäkin se toisinaan on. Mutta varsin usein se on ihan arkista työtä. Se on ruuan laittoa, siivoamista, nuhanenien niistämistä, pukemista, riisumista ja riitojen selvittelyä, sitä että on paikalla ja lasten käytettävissä, kun he aikuista tarvitsevat. Lapset kehittyvät nopeasti ja etenkin se vaihe, jolloin he intensiivisesti tarvitsevat vanhempiaan, on nopeasti ohi. Siksi lasten kanssa kannattaa olla juuri nyt, tässä hetkessä ja tänä päivänä, eikä ajatella että ”sitku … taloremontti on valmis, tämä projekti on päätöksessään tai kun loma on alkanut”. Siinä missä aikuinen suunnittelee kuukausien päähän, niin lapsi varttuu ihan huomaamatta – ja voi kasvaa elämään, jossa isällä on vain pienen pieni rooli. Usein mietin, mikä estää meitä miehiä olemasta enemmän lastemme kanssa. Miksi niin moni merkkihenkilö valittaa 60-vuotishaastattelussaan, että aika omien pienten lasten kanssa jäi aikanaan vähiin "mutta onneksi nyt on aikaa lapsenlapsille"? Miksi niin harva isä pitää tänään vanhempainvapaata? Ovatko esteenä isän asenteet, tiedon puute vai toimeentuloongelmat? Kaikkia näitä esteitä on vuosien varrella yritetty madaltaa. Isät (ja äidit) ovat saaneet tietoa vanhempainvapaan jakamisesta ja isyyslomasta, päivärahoja on korotettu ja työnantajakustannuksia tasoitettu. Itse asiassa verotuksellisista syistä monille perheille olisi jo taloudellisesti edullisempaa jos isäkin käyttäisi vanhempainvapaata. Puhumattakaan muista hyödyistä, joita lastenhoitovastuun tasaisempi jakautuminen perheissä ja yhteiskunnassa tuottaisi. Suomalaisen elinkeinoelämän menestys on vahvan talouden ja siis hyvinvointimme selkäranka. mutta hyvinvointi ei synny pelkästään tuotannosta ja tuottavuudesta, vaan työnsä tekijöistä, jotka ovat tasapainossa oman itsensä ja elämänsä kanssa. Isä, joka on tyytyväinen panokseensa kotona on taatusti paremmin motivoitunut myös työpaikalla. Äiti, jonka kotihommia puolittaa oman osuutensa tekevä mies, pystyy keskittymään myös omaa uraansa. Sitä kuuluisaa laatuaikaa kotona lasten kanssa ei aina ole. Oleellisinta on ajan määrä. Islanti on reippaasti meitä edellä isien vanhempainvapaan käytössä. Kaukainen pieni saarivaltio toteutti vuonna 2000 radikaalin idean: vanhempainvapaata pidennettiin kuudesta kuukaudesta yhdeksään ja siitä varattiin 3 kuukautta isälle, 3 äidille ja 3 kuukautta yhteisesti jaettavaksi. Vanhempainpäivärahaa isät ja äidit saavat 80% palkastaan. Uudistuksen seurauksena Islannissa nähtiin oikea miesten joukkoliike työpaikoilta kotiin. Nykyään vain joka kymmenes islantilainen isä jättää etuuden käyttämättä. Keskimäärin isät pitävät 97 ja äidit 180 päivää vanhempainvapaata. Uudistus on tasoittanut naisten ja miesten työmarkkina-asemia ja syntyvyys on noussut. Merkittävää mallissa on se, että isien kiintiö toteutettiin pidentämällä vanhempainvapaata. Suomen luvattoman hidas kehitys isien vanhempainvapaan käytössä voisi saada uutta tehoa Islannin mallista. Meillä voitaisiin jyvittää vaikkapa 6 kuukautta isälle, saman verran äidille ja yhteisesti jaettavaksi vielä kuusi kuukautta. Siinä voittaisivat niin isät, lapset kuin äiditkin. Pohjoismaissa kertyneet kokemukset isiä kannustavista malleista osoittavat, että isät innostuvat käyttämään vanhempainvapaita parhaiten kun heille on jyvitetty selkeästi oma jakso, joka menee hukkaan jos isä ei sitä käytä. Päivärahan tason tulisi myös olla riittävän kannustava, vaikka jonkinlainen korvauskatto siinä tulisikin olla. Mallin taustalla tulisi olla ajatus, että lapsi saisi olla kotona yhden vuoden ikään asti - siis oppia kävelemään kotona. Islannin kokemuksista viisastuneina suomalainen malli voitaisiin hioa sellaiseksi, että isä saisi kunnian olla päävastuussa lastenhoidosta eikä äiti olisi samaan aikaan kotona jakamassa töitä. Yksinhuoltajat voisivat käyttää molempien vanhempien osuudet, jotta yhden vanhemman perheiden tilanne ei heikkenisi. Millainen Suomi sitten olisi, jos isät olisivat hoitamassa lapsiaan vaikkapa keskimäärin neljä kuukautta? Uskon että sillä olisi laajat vaikutukset yhteiskuntaamme. Naisten ja miesten työmarkkina-asemien ero pienenisi. Lapset oppisivat tuntemaan molemmat vanhempansa hyvin jo alusta alkaen ja tottuisivat siihen, että isä hoitaa siinä missä äitikin. Se taas vaikuttaisi tulevaisuuden aikuisten asenteisiin. Perheiden sisäinen työnjako tasoittuisi ja se vahvistaisi parisuhteita. Työpaikoillakin totuttaisiin siihen, että isät haluavat osallistua lastensa arkeen. Joka tapauksessa tärkeintä on, että isät havahtuisivat olemaan lastensa kanssa nyt, eikä vasta ”sitku". Siihen jo nykyinenkin perhevapaajärjestelmä antaa mahdollisuuksia. Kunhan isät oppisivat ottamaan kopin. Stefan Wallin Kirjoittaja on turkulainen kansanedustaja, tasa-arvoasioista vastaava kultuuri- ja urheiluministeri sekä ruotsalaisen kansanpuolueen puheenjohtaja.